toisin kun monella muulla meidän luokkalaisella, elokuvat ei ole ikinä innostaneet mua erityisesti. tykkään kyllä katsoa jos on jokin hyvä ja vuokraan leffoja silloin tällöin, mutta en ole ikinä kokenut suurempaa intohimoa elokuvia kohtaan. pienenä tv:n katselu oli mulla tosi rajattua ja olen aina keksinyt jotakin muuta tekemistä ja ehkä sen takia ei olla tultu niin läheisiksi ruudun kanssa.

nyt opiskelujen myötä innostus on kasvanut selvästi ja elokuvakurssit on olleet mielenkiintoisia ja olen opinut hirveäti uutta. en usko siltikään, että suuntautuisin elokuva-alalle. olisi ehkä epäloogista tuottaa elokuvia, jos ei koe, että olisi niihin intohimoinen suhde. vaikka niiden tuottaminen kiinnostaa mua, niin haluaisin säästää niiden tuotamisen jollekin, joka saa siitä enemmän.

mulla on pitkä lista elokuvia, joita en uskaltaisi katsoa edes silmät kiinni. on hämmästyttävää, kuinka voimakaita tunteita liikkuva kuva voi saada mussa aikaan. vaikka tietää, että tämä on vain elokuvaa, niin silti voi tulla huono olo, pelko tai ahdistus lähes yhtä voimaakkaana kuin se tapahtuisi oikeasti itselle. etenkin jossain leffateatterissa. olin katsomassa kerran yhtä, jossa päähenkilö oli pitkään veden alla eikä saanut happea ja musta tuntui ihan samalta eli ei kauhean hyvältä. ja taas toisin päin: monesti olen leffan katsomisen jälkeen  kokenut että vitsi olen mahti tyyppi, pystyn mihin vaan tms :D ehkä eläydyn turhan voimakkaasti.

nyt joku ajattelee että tyhmä miksi toi on tuolla koulussa, mutta sanonkin tässä vielä että mainonta on se joka on enemmän mun juttu. ja jos mieli muuttuu niin sitten se muuttuu. ei mikään ole hakattu kiveen. (paitsi kymmenen käskyä heh) ei mulla ole mitään elokuvia vastaan, kunhan ei viilletä silmämunaa.

ps1. viinirypäle on enemmän rusinan näköinen kuin koskaan. se on musta/tummanruskea, hyvin ryppyinen ja pitkä mutta ohut. siitä tulee pitkulainen rusina.

ps2. varokaa liukkaita teitä!